Takaisin

Ilmakas toi helpotuksen terveysongelmiin

Tuula ja Reima Lias asuvat Jyväskylässä Palokassa vuonna 1975 valmistuneessa omakotitalossaan. Huono sisäilma aiheutti Tuulalle terveysongelmia, ja myös pariskunnan aikuiset lapset huolestuivat kodin ilmanlaadusta. Ilmakas teki kotiin ilmanvaihtoremontin, jonka myötä kodin ilma on raikastunut. Myös Tuula on saanut helpotusta oireisiinsa.

– Asumme mieheni Reiman kanssa kaksistaan, lapset ovat jo maailmalla. Tämä talo on rakennettu vuosina 1974-75 talkootyönä. Talossamme on kolme makuuhuonetta, olohuone ja keittiö, Tuula kertoo.

Tuulan ja Reiman kodissa on viime aikoina tehty paljon erilaisia remontteja, ja syksyllä 2016 myös ilmanvaihto uusittiin Ilmakkaan toimesta.

TALO JA ASUKKAAT OIREILIVAT

Tuula on viettänyt eläkepäiviä kymmenisen vuotta. Jo työelämässä hän sai oireita huonosta sisäilmasta. Viimeisen kolmen vuoden aikana oireet kuitenkin pahentuivat myös kotona.

– Keittiössä ja olohuoneessa istuessa haistoimme maatuneen hajua erityisesti keväisin ja syksyisin. Minulla alkoi olla oireita, jotka tuntuivat silmissä ja hengityksessä. Menin äitini luo pahimpina aikoina. Lopulta jouduin myös sairaalaan muutamaksi päiväksi, Tuula kertaa.

Ilmakas otti pariskuntaan yhteyttä ja tuli lopulta käymään heidän kotonaan. Sopimus ilmanvaihtoremontista tehtiin elokuussa 2016.

– Jos Ilmakas ei olisi tullut kertomaan meille ratkaisuistaan, niin emme olisi varmaan tähän päivään mennessä tehneet tätä remonttia. Minun tilanteeni ratkaisi sen, että päätimme lähteä remonttiin. Asia esiteltiin meille hyvin. Monesti sanotaan, että nainen jää suunnittelussa sivuun, mutta näin ei käynyt meillä, Tuula kertoo tyytyväisenä.

NOPEA REMONTTI – LOPPUTULOKSENA RAIKAS SISÄILMA

Ilmakas asensi pariskunnan kotiin tulo- ja siirtoilmanvaihdon. Työntekijät olivat Tuulan mukaan mukavia ja reippaita. Tuulalle ja Reimalle kerrottiin remontin etenemisestä, ja työntekijät vastasivat mielellään pariskunnan kysymyksiin. Reima seurasi remontin etenemistä kiinnostuneena.

– Meille asennettiin neljä tuloilmalaitetta, kolme makuuhuoneisiin ja yksi olohuoneeseen. Lisäksi välioviin asennettiin siirtoilmasäleet. Kodin poistoilmanvaihto tarkistettiin ja sen todettiin olevan kunnossa, joten siihen ei tehty muutoksia. Remontin aikana talo pysyi siistinä, eikä meillä ole mitään valittamista yrityksen toiminnasta. Sovituista asioista pidettiin kiinni, ja saimme remontista myös kotitalousvähennyksen, Tuula kiittelee.

Tuula kertoo odottaneensa remontin kestävän kolme päivää, mutta työt etenivät nopeasti, ja remontti valmistuikin puolessatoista päivässä. Lopputulos miellyttää silmää, ja terveysoireet ovat helpottuneet.

– Olin aiemmin hirveän väsynyt. Nyt hengitys kulkee paremmin, saan nukkua yöni hyvin ja herätä virkeänä aamulla. Myös paineen tunne rinnasta on hävinnyt. Lapsemmekin ovat täällä käydessään sanoneet, että ilma on nyt raikasta, Tuula hymyilee.

Lataa tästä ilmanvaihto-opas tai tilaa meiltä kartoitus. Kartoituksen jälkeen tiedät, miten saat sisäilmasta raikkaan. Maksuttomalla kotikäynnillä asiantuntija arvioi ilmanvaihdon toimivuuden ja esittää ratkaisuvaihtoehdot. 

Oppaasta selviää:

  • Miten turvallinen ja tehokas ilmanvaihto toimii? 
  • Mitkä ovat puutteellisen ilmanvaihdon tunnusmerkit? 
  • Tärkeää tietoa radonista: näkymätön ja hajuton syövän aiheuttaja
  • Mikä on yksinkertainen ratkaisu huonoon ilmanvaihtoon?
Lataa ilmanvaihto-opas
Tilaa maksuton kartoitus

Kokemuksia

KATSO VIDEO: ”Päädyimme Ilmakkaaseen tehokkaan ja taloyhtiölle helpon kokonaisratkaisun ansiosta”

Ilmakas-ilmanvaihtoratkaisu tehosti asunto-osakeyhtö Huhtakoukko 10:n kaikkien asuntojen ilmanvaihtoa. Asensimme Ilmakkaan ensiksi pilottina yhteen asuntoon, minkä jälkeen toimivaksi todettu ratkaisu otettiin käyttöön kaikissa muissakin asunnoissa.

Lue lisää

KATSO VIDEO: Ilmakas poisti tunkkaisen sisäilman rivitaloasunnosta

– Aamuisin on mukavampi herätä, kun ilma on raikasta, sanoo Pauliina. Ilmakas-ilmanvaihtoratkaisu saa kiitosta myös täysin äänettömästä ilmanpoistolaitteesta, jota voi tarvittaessa ohjata älypuhelimella.

Lue lisää

Sisäilma raikastui huomattavasti ilmanvaihdon tehostamisen myötä

Ilmakas toteutti espoolaisten Juha Mutikaisen ja Jessica Alanderin perheen kotiin ILMAKAS™-ilmanvaihtoremontin keväällä 2017, kun vuonna 1939 rakennetun talon painovoimainen ilmanvaihto kaipasi tehostamista. Remontin lopputuloksena ilma kiertää oikein ja oikeista paikoista sisään sekä ulos.

Lue lisää

Epäiletkö puutteellista ilmanvaihtoa?

Tilaa maksuton ilmanvaihdon kartoitus.

Kartoituksen jälkeen tiedät, miten saat sisäilmasta raikkaan.

Maksuttomalla kotikäynnillä asiantuntijamme tutkii kotisi ilmanvaihdon teknisen kunnon ja toimivuuden sekä antaa käytännön vinkkejä, miten ilmanlaatua voi parantaa.

Älä epäröi ottaa yhteyttä, kalenterimme täyttyy nopeasti. 
Vastaamme yhteydenottoihin niin pian kuin mahdollista.

Kärsitkö huonosta sisäilmasta?

Tilaa maksuton ilmanvaihtotarkistus